Siirry pääsisältöön
lampodiileri

Acosta Group ostaa vantaalaisyritys Diileri Finland Oy:n liiketoiminnan

1.9.2023

Talotekniikkakonserni Acosta Group Oy ostaa vantaalaisyritys Diileri Finland Oy:n ja sen aputoiminimen Lämpödiilerin, joka työllistää aiemman omistajansa lisäksi seitsemän henkilöä. 1.9.2023 voimaan tulevan yrityskaupan myötä työntekijät siirtyvät vastaperustettuun yhtiöön, Acosta Helsinkiin. Kyseessä on tähän mennessä suurin yksittäinen yrityskauppa konsernin sisällä.

Lämpödiilerin liiketoiminta siirtyy Acosta Helsinki Oy:lle ja jatkaa toimintansa samalla nimellä aiemman omistajansa johdolla. Yritys on keskittynyt erityisesti lämmitys- ja jäähdytysjärjestelmiin ja suorittaa sekä uudisasennuksia että huoltotöitä niin yksityishenkilöille kuin yrityksille.

– Lämpödiileri on ollut vakiintunut nimi alalla yli 15 vuoden ajan. Markkinat ovat meille erittäin mielenkiintoiset, ja tämän yrityskaupan ansiosta voimme palvella yhä useampia asiakkaita myös Etelä-Suomessa, kertoo Acosta Groupin toimitusjohtaja Benny Mörk.

Lämpödiileriä vuodesta 2020 lähtien luotsanneelle Jussi Jokiselle on tärkeää, että asiakkaat ja yhteistyökumppanit tietävät, että he voivat odottaa samaa hyvää palvelua myös Acostan johdolla.

– Meidät tunnistaa edelleen samaksi Lämpödiileriksi. Jatkan tässä liikkeenhoitoa ja myös henkilökunta pysyy samana. Osana Acosta Groupia Lämpödiileri saa lisää resursseja kasvaa ja kehittyä. Konsernissa on runsaasti ammatillista osaamista ja monipuolista toimintaa, Jokinen toteaa.

Acosta Group Oy:n kotipaikka sijaitsee Vaasassa. Konserni pyrkii määrätietoisesti laajentamaan liiketoimintaansa ympäri maata. Konsernin sisällä tehtiin yrityskauppa viimeksi vuonna 2022, kun Björnströms VVS Ab ostettiin. Konsernin liikevaihto viime tilikaudella oli 4 miljoonaa euroa.

Lisätietoja antaa:

Benny Mörk toimitusjohtaja puh. 044 2526 650 benny.mork@acosta.fi www.acosta.fi

Takaisin "Ajankohtaista"-sivulle