Siirry pääsisältöön
YRITYSESITTELYVIDEO 2

Yhteistyötä, joustavuutta ja uusia tuulia – työnjohtaja ja toimistovastaava viihtyvät hyvin LVI & Lämpötekniikalla

17.10.2022
Työnjohtaja priorisoi, ratkaisee ongelmia ja arvostaa työnsä joustavuutta


Tobias Carlsson on työskennellyt LVI & Lämpötekniikalla vuodesta 2019 lähtien, jolloin hän aloitti asentajana. Sittemmin hän on edennyt urallaan ja työskentelee nyt työnjohtajana. LVI & Lämpötekniikka kuuluu vastaperustettuun Acosta Group -konserniin, jonka tavoitteena on tarjota kokonaisvaltaisia kiinteistötekniikan palveluita.
Tobias tekee edelleen asennustöitä kentällä, mutta viettää nykyisin enemmän aikaa toimistossa.

– Normaalina työpäivänä ehdin sekä istua tietokoneen ääressä että työskennellä kentällä. Se on hyvä, koska minun on vaikea pysyä aloillani.

Tobiaksen työ on pitkälti ongelmanratkaisua ja priorisointia.

– Ensin reagoimme kiireellisiin tapauksiin, kuten viemärin tukkeutumisesta johtuvaan vuotovahinkoon. Työ vaatii siten pelisilmää. Asiakkaat, joilla ei ole niin akuutteja ongelmia, ovat yleensä hyvin ymmärtäväisiä.

Tobias kuvailee työpaikan ilmapiiriä parhaaksi kokemakseen – työporukalla on hyvä yhteishenki ja kaikki ovat avuliaita ja yhteistyöhaluisia. Tobias arvostaa erityisesti työnsä vapautta ja joustavuutta.

– Minulla on vaimo ja kolme lasta, joten joustavat työajat ovat eduksi. Jos minulla on ollut asiakaskäynti kotiseudullani, säästän yleensä aikaa tekemällä paperityöt kotona kuin että palaisin toimistoon.

 

Työpaikan psykologi ei koskaan kyllästy työhönsä


Kivihaan toimistossa istuu myös erilaisista toimistorutiineista vastaava Pia Fant. Hänen kollegansa kuvailevat häntä ”työpaikan psykologiksi”. Pia on luonteeltaan välittävä ihminen, jolla on suuri sydän ja joka haluaa luoda työpaikalle hyvän ilmapiirin.

– LVI & Lämpötekniikalla henkilöstö voi hyvin. Täällä jokainen saa olla oma itsensä. Pojat tekevät asennuksia kukin eri suunnillaan, mutta aina maanantaisin he kokoontuvat yhteiseen tapaamiseen juttelemaan ja syömään voileipiä ja pullia. Pyrimme tekemään yhdessä muutakin – olemme esimerkiksi käyneet Aurora Botnialla Uumajassa.

Vaikka Pia puhuu tuttavallisesti ”pojistaan”, hän ei suinkaan ole ainoa nainen firmassa. Kentällä on jo jonkin aikaa työskennellyt myös naispuolinen asentaja.

Pian työ toimistovastaavana on joustavaa ja hän voi helposti yhdistää sen vapaa-ajan harrastuksiinsa. Hän kuvailee itseään aktiiviseksi ihmiseksi, joka tykkää viettää aikaa lasten ja lastenlasten kanssa, pelata padelia ja matkustella.

– Parasta työssäni on, ettei siihen koskaan kyllästy, koska jokainen vuosi tuo mukanaan uusia tuulia. Yritys kehittyy ja kasvaa koko ajan.

Takaisin "Ajankohtaista"-sivulle